Tarinamme vie lopulta näihin mielenkiintoisiin maisemiin. Jos kiinnostaa, kuinka juuri tänne ollaan jouduttu, voit jatkaa matkaa alaspäin...
Eipä aikaakaan, kun sankarittaremme löysi itsensä yliopistolta neljän hengen kimppakämpästä. Koska Liz tykkäsi kokata, hänestä tehtiin pääasiallinen kokki. Kukaan ei koskaan valittanut ja neitonen oli tyytyväinen saadessaan tehdä yhtä lempipuuhistaan.
Liz jakoi huoneensa Lexie nimisen tytön kanssa. Kämpässä asuivat myös serkukset Dickson ja Kacper, joilla oli oma kerrossängyillä varustettu huoneensa.
"Kylläpäs täällä on aikanen tipu liikenteellä. Joko on löytynyt nirppanokalle sopivan matonen nokittavaksi?" Kacper veisteli jo heti aamutuimaan eräänä maanantaina.
"Tämä lintu ei ainakaan ala nokittelemaan sinun kanssasi yhtään mistään, Kacper" Liz sylkäisi suustaan automaattisesti.
Eräänä iltana Lizin ruokkiessa Bebeä Kacper koki tilaisuutensa tulleen. Liz oli yksin ja muut olivat jo unten mailla. Hän voisi viimeinkin saada tytön vakuuttumaan tunteistaan.
Niimpä Kacper nappasi tytön lähelleen ja vaikka Liz kuinka yritti työntää Kacperia pois luotaan, pojan ote piti. "Haluan vain että kuuntelet. Välitän sinusta todella ja olet kaunein koskaan tapaamani tyttö- harmi vain että olet myös sellainen, joka ei tahdo kuunnella sanomisiani. Nyt voit mennä" Kacper totesi hymyillen. Liz huomasi sydämensä pamppailevan tästä yllättävästä tunnustuksesta. Mitähän se merkitsi?
Kacper ei yrittänytkään enää peitellä ihailuaan, vaan aina tilaisuuden tullen muistutti Lizille, kuinka ihastuttavalta hän näyttikään ja muuta macholöpinää. Mitä useammin tätä tapahtui, sitä helpommaksi Elizabethille tuli torjua nämä usein tökerösti ilmaistut huomionosoitukset.
Koko ajan touhuja seuraili tämä pieni karvapallero, joka ristittiin Bebeksi. Eipä nuorilla mitään muita lemmikkejä ollutkaan, paitsi laaja-alainen villakoirafarmi kerrossänkyjensä alla.
Ohoh, mutta kenenkäs jalka se tässä nousee lemmen voimasta? Joko Liz antoi periksi Kacperin hurmausvoimalle...
Ikävä tuottaa pettymys, mutta Lexie ja Dickson löysivät toisensa. Suloinen pari. Mutta miksi Lexie on muuttanut rennon ja boheemin tyylinsä yhtäkkiä tiukkoihin muotivaatteisiin?
Eräänä iltana alkoi sitten tapahtua oikein kunnolla. Liz meni keittiöön yöllä, sillä hän heräsi nälkäisenä - pian hän sai kuitenkin huomata, ettei saisi nauttia roskaruuasta yksin.
"Ihan yksinkö tulit tänne yöllä mässäilemään? Ei ehkä kannattaisi, tuossa on ihan liikaa noin pienelle tytölle" Kacper uteli, vääntäen suunsa vinoon hymyyn.
"Kiitos huolehtimisestasi, mutta eiköhän tämä pieni tyttö osaa syödä vain tarpeekseen" Liz totesi myrkyllisesti takaisin.
LIz ryntäsi ulos keittiöstä olohuoneeseen sohvalle. Kacper seurasi perässä ja pysäytti neidon kun tämä oli menossa hänen ohitseen tyttöjen huoneeseen.
"En tahtoisi että menisit vielä nukkumaan, mutta pakko kait se on tahtoon taipua. Muista, että odotan niin kauan kunnes olet valmis seurustelemaan... Tarjouksessani ei ole vanhenemispäivää" Kacper totesi ja muiskasi kevyen suukon Lizin otsalle. Elizabeth hoiperteli punastellen huoneeseensa todeten itsekseen, että poika todella osasi olla hurmaava halutessaan.
Suukko ei häipynyt Elizabethin mielestä koko yönä. Uni ei vain ollut tullakseen, sillä suukolla oli ollut yllätävä vaikutus. Nyt hänestä tuntui jopa siltä, että Kacperille voisi antaa mahdollisuuden. Yksiin treffeihin siis tietysti.
Niimpä sitten pienimuotoiset treffit vietettiin kämpillä, sillä eihän opiskelijoilla ollut muuhun varaa. Yllätyksekseen Liz huomasi tutustuvansa uuteen puoleen Kacperissa ja pitävänsä tästä.
Voimakkaasti punastellen Liz sitten suraavana aamuna suostui Kacperin tyttöystäväksi. Onnessaan poika juoksi ympäri kampusta kailottaen kohdalle osunutta kultakimpalettaan.
Niinpä Kacper sai myös luvan olla ensisuudelman antaja. Voi että, tavattoman suloista!
Arki alkoi sujumaan alun kangertelujen jälkeen melko sujuvasti. Kaikki uppotuivat talon töihin, seurustelukumppaneihinsa ja opiskeluunsa, unohtamatta tietenkään söpöä pikku Bebeä.
Lexiestä tuli pian Lizille korvaamaton ystävä ja kuin toinen sisko. Samassa huoneessa käytiin monet kerrat kiivaat keskustelut kaikesta aina miehen logiikasta uusimpiin trendeihin.
Salama ei voi iskeä samaan paikkaan kahdesti? Väärin! Oli se kyllä niin mukavaa, ettei sadekaan noita soihtuja sammuttanut. Jottei nuoriso olisi saanut kengän kuvia persuksiinsa rovioiden ylläpidosta, oli puut pakko deletoida. Eikö olekin ihana julkisivu?
Asunnon yhteydessä oli myöskin söpö kasvihuone, jossa kasvoi lähinnä tomaatteja ja erilaisia köynnöskasveja.
Dickson oli alkanut ällöttämään Lexietä. Koko miehen olemus tuntui vastenmieliseltä, etenkin jatkuvat idioottimaiset kyselyt siitä, koska Lexie lähtisi tapaamaan hänen isoäitiään. Myöskään harvinainen suihkussakäynti ei ollut mikään varsinainen lemmennostattaja. Mutta miksi tyytyä Dicksoniin, kun saatavilla oli eräs hyvinkin komea ilmestys...
Yhtenä iltana Lizin ollessa luennolla Lexie koki tilaisuutensa tulleen viimein. Nyt hän voisi kertoa Kacperille, mitä tästä oikeasti ajatteli. Tanssin pyörteissä Lexie teki jo ruumiinkielellään selväksi, että tänä iltana kaveruus löytäisi aivan uuden tason.
Läheisen tanssimisen jälkeen Kacper yritti paeta tilannetta keskittymällä opintoihinsa, mutta Lexie käänsi hänet ympäri kirjahyllyn edustalla ja hukutti tuliseen ja pitkään suuteloon. Eikä Kacper suinkaan estellyt.
Salailu jatkui tuosta illasta alkaen. Parin piti tavata mitä kummallisimmissa paikoissa ja muiden ollessa asunnossa, WC oli ainut siihen sopiva soppi.
"Joko olet kertonut hänelle?" Lexie tivasi jo kolmannen kerran samalla viikolla, samalla kun lämmin vesi huuhtoi viimeisetkin rippeet shampoosta.
"En vielä, anna aikaa. Tämä on liian iso juttu yhtäkkiä pamautettavaksi. Tahdothan hänen olevan vielä ystäväsi kaiken tämän jälkeen?"
"Sillä ei ole mitään väliä, kunhan saan vain sinut tunnustamaan rakkautesi minuun. Se hupsu pikku tyttö on alkanut hiljalleen ärsyttämään minua..." Lexie vastasi itsevarmasti takaisin, mutta tunsi samantien piston sydämessään.
Kacper huomasi Lexien täyttävän hänen ajatuksensa. Huomaisikohan Liz hänessä tapahtuneen muutoksen? Häntä pelotti, että jo pelkästä katseesta tyttöystävä pystyisi tunkeutumaan hänen salaisimpiin ajatuksiinsa.
Eräänä iltana Liz lähti hakemaan vesilasillista, sillä hän ei saanut nukuttua. Elizabeth huomasikin pian Lexien pedin olevan tyhjä ja olohuoneeseen astuessaan hänen pahin painajaisensa piirtyi hänen verkkokalvoilleen. Lexie ja Kaxper istuivat sohvalla sylikkäin ja hyvin intiimeissä puuhissa - väärinkäsityksille ei jäänyt sijaa.
Liz jähmettyi. Tämä ei voinut olla totta! Olo oli turta, mikään ei tuntunut enää miltään, viha valtasi kaikki hänen aistinsa. Mutta mitä hän tekisi?
Liz pakeni tilannetta keittiöön. Hän itki hervottamasti pöytää vasten, pöyritellen yhä uudestaan äskeistä näkyään päässään. Miten hänelle kävi näin? Kun kyyneltulva oli hetkeksi tyrehtynyt, Liz ryntäsi huoneeseensa vaihtaaman vaatteet päälleen. Ei hän saisi unta enää tänä yönä. Ja asiat piti vielä selvittää tänä yönä.
"Olen niin pahoillani... me vain rakastuimme! " Lexie sopersi kyyneltulvansa lomasta.
"Olisitte silti voineet kertoa minulle heti asiasta. Selän takana piilottelu vain pahentaa asiaa!" Liz tokaisi luoden säälimättömästi vihaa uhkuvan silmäyksen pettureihin.
Kacperin selittelyt eivät olleet sen kummoisempia, eivätkä mitenkään aiemmasta eroavia. Ahdistus ja viha painoivat Lizin mieltä- hän tarvitsisi itselleen aikaa ja rauhaa selvittääkseen tunteensa lopullisesti. Kacper poistui paikalta vähin äänin, kun tajusi Lizin eleistä, ettei häntä enää kaivattu huoneessa.
Meteliin herännyt Dickson oli päättänyt hakea vesilasillisen, mutta saikin pian selvyyden asioiden oikeasta laidasta.
"Kuinka sinä pystyit siihen, minun selkäni takana? Oletko edes pahoillasi?!" Liz tivasi, kyyneleiden sumentaessa hänen harmaat surulliset silmänsä.
"Olen niin pahoillani, ei siinä pitänyt käydä niin. Se vain tapahtui, meidän oli tarkoitus kertoa sinulle..." Lexie alkoi puollustelemaan, aneleva sävy äänessään. Dickson jähmettyi paikalleen - riidan aihe oli kyllä tällä kertaa jokin muu kuin myöhästynyt vuokra. Lexien silmistä paistoi kauhu, hän joutui kohtaamaan vielä saman tunnetulvan pian entisenä tituleerattavalta poikaystävältään.
Niimpä jo samana yönä taksi kurvasi nuorten asunnolta kauas pois, mukanaa hervottamasti itkevä sankarittaremme. Kenpä tietää, ehkäpä pienen tyttösen vastoinkäymiset olisivat pian pelkkä kaukainen muisto vain?
Uusi elämä ei ollut helppo tavoite, mutta jostakin oli lähdettävä taas liikkeelle.Tietysti harmaasilmäinen kaunottaremme halusi itselleen viimeisintä huutoa olevat tekniset vimpaimet, joten pitihän ne sitten hankkia jottei tohtori tulisi kylään. Äläs katso meitä noin söpönä, vaan lapa pätäkkää koneeseen ennekuin muutan mieleni!
Tällaisessa pikku sopessa kaunottaremme vietti loput opiskelija-ajastaan. Eihän se kovin herkkua ollut asua pikkuruisessa kopissa, mutta vapaa-aika kuluikin lähinnä asuntolatovereiden kanssa aikaa viettäessä.
Ilmeisesti asuntolassa liikkunut ori oli kuitenkin liian tylsää seuraa, etteikö pienet nokkaunet olisi maittaneet- vaikka siellä komerossa. Hei, pientä kohteliaisuutta peliin, leidiseni!
Onneksi löytyi myös mielenkiintoisia tyyppejä, joista sai helposti elinikäisiä ystäviä. Yhtä lähelle kuin Lexie kukaan ei kuitenkaan enää päässyt, siitä Liz piti visusti huolen. Viimeinen vuosi kuluikin ripeästi asuntolassa hengaten ja pian valmistujaiset olivat edessä.
Myös äityliini ja isukki tulivat juhlimaan jälkikasvunsa valmistumista. Huomatkaa taustalla pyörivät, 24/7 jatkuvat hulabailut Eikö ne koskaan väsy siihen lantionvatkaukseen?
Ja taittuuhan se hula myös vanhemmaltakin sukupolvelta Peytoneita. Voi luoja, hulatanssi pitäisi kieltää lailla kampuksilla... Olepas varovainen, papparainen, ettei lantio vaan lähde sijoiltaan!
Mutta palataampa hetkeksi pienen Mian elämän pariin. Pikkuinen oli luonnollisesti kiinnostunut alkuperästään. Valitettavasti kavereita hänellä ei juuri ollut, sillä muut lapset pitivät häntä liian...erikoisena.
Mutta teini-ikä alkoi tuoda jo yhä paremmin tämän kaunottaren avuja esille. Oikeasti, nuo kasvot ovat niin sirot ja kuulaat! Huomatkaan söpöt suippokorvat. Ignoratkaan Paris Hilton tyylillä mukana heiluva doggi.
Vihreälle neidolle ei juuri vientiä riittänyt pienessä Sunnydalen kyläpahasessa, joten piti jälleen kerran tukeutua yliluonnollisiin voimiin, jotta voitaisiin saada edes jotain vipinää tyttösemme elämään.
Treffit alkoivat lupaavasti, kun Mia yritti tiirata, josko sukulaiset olisivat tulleet Telluksen lähettyville visiitille.
"Mennäänkö syömään, Venukseni?"
"Hetki, luulen nähneeni äitini aluksen Marsin lähettyvillä..."
Päästiin sitä kyllä lopulta sinne syömäänkin. Ainakaan poikaa ei ole ylisuurella haisteluelimellä pilattu, se olkoon plussaa.
Mia oli kuitenkin viisas, kun ei lähtenyt enää poikasen kanssa treffeille. Vai onko muka teistä normaalia, että poika hiippaili useasti talon edustalla edestakasin? Olisi edes jättänyt sen treffikukan...
Kyllähän niitä kiinnostuneita miehiä tuntui riittävän sitten kuitenkin ensitreffien jälkeen. Jos luulitte että putkiaivot omistavat miehet pystyvät keskittymään yhteen asiaan kerrallaan niin ainakaan simimiehien kohdalla asia ei pidä paikkaaansa. Hyvinhän tuo kahden neidon ajatteleminen yhtäaikaa näyttää sujuvan...
Saanen esitellä, arvostetun Brianin työtoverin. Olinkin aina miettinyt, että tuon tiukan ja vartalonmyötäisen, feikkisixpackin antavan puvun kantavalla pitäisi olla jokin hyvin siihen soveltuva hiustyyli. Se taisi juuri löytyä. Korostaa kivasti noita keltaisia yksityiskohtia, eikö vain?
Luojan kiitos Mia otti miehen sivummalle ja toteutti makeoverin. Heii, tuossahan olisi ihan oiva miesehdokas neitokaisellemme...
Mian läksiäislahja oli jotain hyvin erikoista. Yovela päätti paljastaa salaisuutensa Mialle ja niimpä neitokaisesta tulikin Peytoneiden suvun ensimmäinen noita, joka on myös alien.
Pieni kampauksen ja ulkomuodon kohennus ei todellakaan ollut pahitteeksi tämän prinsessan kohdalla. Kuulemmeko jo taksin äänen? Yliopistomaailma odottaa!
Yliopistolla alkoikin uusi urheilullinen elämä, joka sisälsi laajan kaveripiirin ja ihka ekan kunnollisen poikaystävän. Tämä sulhoehdokas onkin tässä etualalla.
Tässäpä sitten hieman Mian opiskelijakämppää teille, kun kerta monet pitävät sisustuksistani. Varoitus: vihreän yliannostus!
Nyt voimmekin palata takaisin Lizin elämään, jossa uusi asunto painii vähän erissä sarjassa, kuin Mian söpö huone.
Eteisaulasta jo näki, ettei tuleva luukku ollut kummoinen. Mutta toisaalta, eipä Lizillä olisi muuhun varaa enää. Ainakaan vähäistä omaisuutta ei varastettaisi, kun kerta varashälytinkin nökötti seinässä valmiiksi.
Pienen katselukierroksen jälkeen Liz siis päätti ottaa kolmeen kerrokseen ulottuvan ja päädyssä sijaitsevan asunnon. Siellä olisi tarpeeksi tilaa hänen tulevaisuudelleen, joka toivottavasti johdattaisi hänet myös parempimaineisille kulmille.
Muttahei, eihän tämä nyt ihan kamala paikka voi olla! Tällainen namupala (karmealla vaatemaulla varustettuna) löytyi lojumasta asuintalon edustalta. *Tökkii Liziä hiirellä*. Harmi vain että suussasulava suklaapalasemme pääsi karkuun. Oikeasti, lukevatko kaikki hyvännäköiset simit ajatuksia ja päättävät heti kadota tontilta juuri kun olet ne bongannut? Tämä on ihan takuuvarma salaliitto!
Keittiö oli vaatimaton ja hyvin sekalaisen näköinen, mutta Elizabeth rakasti sen yksinkertaisuutta ja kotoisuutta. Eikä rahaa kyllä ollut mihinkään keittiöremonttiin, joten tällä piti tulla toimeen - tykkäsi tai ei.
Tässä vähän myös kuvaa olohuoneesta.Alla valmiimpi versio eri kulmasta.
Makuuhuone ja kylppärit ovat niin askeettisesti sisustettuja, ettei niissä juuri silmäniloa ole. Joten saatte tyytyä tähän tällä erää.
Vapaa-ajalla oli mukava tehdä muutakin kuin vain maalata henkensä pitimiksi. Laulujen miksaamisesta tulikin taas uusi kanava, jonka kautta oli Lizille mahdollista purkaa luovuuttaan.
Pitihän sitä sitten tietysti viedä jauhopeukalomme osallistumaan ruoka-aiheiseen kisaan. Kuka kruunattiinkaan tuona iltana kulinarististen kokonaisuuksien hallitsijaksi? Mutta ensin vilkaistaanpa lähemmin tuota tuomaria..
Oioi, kuinka ihastuttavaa! Pitkät hiukset, ihan tismalleen sama tyyli kuin pienellä Mia- tyttösellämme oli lapsuusaikoinaan. Noilla kasvonpiirteillä annetaan kyllä jopa naisten kampauksetkin anteeksi. *kuolaa kakkujen sijasta tuomaria*
Ilmeet eivät olleet kovinkaan varman oloisia - tuskin kaikki maailman botox-ruiskeetkaan olisivat silentäneet noita syvän huolen ja epävarmuuden ryppyjä.
Ilmeistä voitte päätellä kuka vei voiton kotiin! Hyytelöillä ja salaattimössöillä ei ollut mitään mahdollisuuksia, kun Lizin marjapiirakka oli lätkäistynä pöytään. Hurraa, missä se megalomaanisen iso ja silmiä häikäisevästi kimalteleva palkintopokaali onkaan? Ai, palkinto on vain lätkä? Eikä, kyllä tuo piiras olisi ansainnut sen megapokaalin! *möks*
Myös luontotontilta löytyi jotain hyvin komeaa. Tämä erämaiden samoilijajorma osoittautui aikamoiseksi hottikseksi. Kuitenkin punapää ei oikein lämmennyt boheemille taiteilijatytsykällemme.
Kuitenkin sitten löytyikin miehenpuolikas samalta tontilta, jota todellakin kiinnosti. Harmi vain,että miehen pieninkin kosketus toi automaattisesti mieleen Kacperin. Vaikka pikkuisemme kuinka yritti esittää yli päässyttä, vieläkin kaihertava kaipuu paistoi yhä hänen haaleista silmistään.
Yksi asia johti seuraavana päivänä päiväkahveista toiseen asiaan. Heti nopeasti kehittyneiden tapahtumien jälkeen iski katumus. Liz oli ymmällään: miten hän pystyi tekemään näin, ei hän edes pitänyt koko tyypistä! Onneksi sentään oli käytetty ehkäisyä. Vai oliko? Koko kahvihetki hädin tuskin muistui hänen mieleensä, saati sitten mitä sen jälkeen tapahtui.
Joten paksuksihan sitä pamahdettiin kertaheitolla.Maailma tuntui kyllä niin epäreilulta paikalta. Hän, rikkaan Peytoneiden suvun vesa, oli ajautunut asumaan ränsistyneessä vanhassa kerrostalossa ja odotti lasta yksin. Ylpeys ennenkaikkea esti Elizabethia ottamasta yhteyttä hänen vanhempiinsa.
Rauhalliset ja mieltä myllertävät odotusajan koti-illat sujuivat maalatessa, sillä jostakinhan oli pakko saada nopeasti lisätienestejä lapsen takia. Se myös rauhoitti Lizin hermoja, jotka olivat saanet aimo annoksen stressiä osakseen viime aikoina.
Harmi vain että naapurit eivät oikein halunneet tukea näitä maalausprojekteja antamalla hiljaisuutta luovuuden purkautumiseen. Parilla napakalla nyrkiniskulla asia saatiin kyllä aina korjattua.
Asiat alkoivat tuntua paremmilta, lapsi saisi ainakin rakastavan äidin ja upean lastenhuoneen. Mutta pystyisivätkö kaikenmaailman pehmolelut ja viimeisimmät elektroniikkavempaimet koskaan edes häivyttämään sitä tosiasiaa, että isäpappa ei olisi koskaan tavattavissa?
Anteeksi että kesti, tässä on vain niin paljon kuvia ja minulla oli niin vähän aikaa...
